Heini Koukkari

Ala-asteella opettajallamme oli tapana pistää luokassa "juoru" liikkeelle. Kun viesti oli kulkenut kuiskauksena oppilaalta toiselle koko luokan läpi, saimme lopulta kuulla, miten se oli matkalla muuttunut. Leikin opetus oli se, ettei kuulopuheisiin kannattanut uskoa.  No, kuulopuheisiin uskoo se, joka niihin haluaa uskoa, ja kuulopuheita luo se, joka haluaa niitä luoda. Viime syksynä mietimme yhteisöllisyysvaliokunnassa aihetta Kempeleeseen tulevalle patsaalle. Yksi valiokunnan jäsen ehdotti Leninin patsasta. Sellaisen voisi saada ilmaiseksi. Mielikuvitukseni lähti salmannopeasti liikkeelle ja pistin paremmaksi: "Stalinin patsas!". Koska valinta olisi rohkea ja täysin poikkeuksellinen, se toisi kuntaan turisteja, kaavailin. Heh. Voi olla, että ideani Stalinin patsaasta on levinnyt ja minut tunnetaan nyt Stalininkin ihailijana. Mutta kenellä on tarvetta ihailla kieroon kasvanutta esivaltaa, edes Suomen nykyistä johtoa? Jos ajatukseen Stalinista liittyy mielessäni jot

Kun etsin tänä aamuna lämpimiä vaatteita, käteni osui kuvan harmaansininen villatakki. Kerron siitä.  Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1990 ja monen muun tavoin kävin kirjoitusten jälkeen ansaitulla lomamatkalla: Ostin kahden viikon pakettimatkan Krimin Jaltalle. Krimi oli silloin osa Ukrainan neuvostotasavaltaa ja Neuvostoliittoa.  Olin opiskellut yläasteella kaksi vuotta venäjää ja kirjoitusten jälkeen opiskelin sitä omin päin vähän lisää. Edessä siintävä matka antoi motivaatiota.  Niinpä lensin toukokuussa Oulusta Helsinkiin ja Helsingistä ryhmän mukana Aeroflotilla Simferopoliin, siis Krimin keskiosan tietämille. Simferopolista oli yhteiskuljetus Jaltan lomakaupunkiin Mustanmeren rannalle.  Sieltä, jaltalaisesta tavaratalosta, ostin tämän villatakin. Värivaihtoehtoja oli kaksi, sen muistan. Tämä sininen oli niistä värikkäämpi.  Yhtenä päivänä otin bussin Jaltalta takaisin Simferopoliin. Olin vielä kokematon matkaaja: Minulla ei ollut Simferopolin karttaa, eikä mitään tietoa, missä